Fysioterapeuttimme Marja Haapala on valmistunut elokuussa Somatic-pilatesohjaajaksi! Isot onnittelut koko FysioSataman poppoolta!

Lopputyönsä Marja teki pilateksesta osana selkäkuntoutusta. Terveys 2011 -tutkimuksen mukaan selkäkipujen esiintyvyys suomalaisilla on kasvanut. Tutkimuksessa  35 % miehistä ja 41 % naisista ilmoitti kokeneensa selkäkipuja viimeisen kuukauden aikana. Noin 75-80 % 30-64 vuotiaista kärsii selkäkivusta jossain elämänsä vaiheessa.

Pilates voimistelumenetelmä on Marja Haapalan mukaan hyvä tapa parantaa kehon hallintaa, lihastasapainoa ja liikkuvuutta, sekä opettaa hyvin hallittu ryhti ja oikea tapa käyttää kehoa. “Olen työskennellyt fysioterapeuttina selkäkuntoutuksen parissa yli 30-vuotta. On ollut hienoa tutustua syvällisemmin Pilates menetelmään ja huomata, että Josef Pilates on ollut ajatuksineen 70 vuotta aikaansa edellä. Nykytutkimus on osoittanut, että liikkeiden hallinta ja syvien lihasten varhainen aktivoituminen ja lihaksiston oikea aikainen syttyminen ovat avainasemassa terveessä ja hyvin toimivassa kehossa”, marja kertoo.

Marja järjestää FysioSataman tiloissa pilateksen alkeis- ja peruskursseja, sekä tilauksesta myös pilateksen yksilöohjausta.