vatsalihasten erkauman fysioterapia

Vatsalihasten erkauman fysioterapia

Suorien vatsalihasten erkauma on yleistä raskaana olevilla ja synnyttäneillä naisilla. Erkauma on tavallinen löydös myös miehillä ja urheilijoilla, jolloin tavallisimpia oireita ovat heikko keskivartalon hallinta ja siitä johtuva alaselkäkipu.

Vatsalihasten erkauma (diastasis recti abdominis) tarkoittaa suorien vatsalihasten erkaantumista keskilinjastaan. Tämän aiheuttaa vatsalihasten keskellä sijaitsevan jännesauman, linea alban venyminen. Erkaantuma voi esiintyä koko keskilinjan alueella, tai vain osassa sitä. Useimmiten erkauma ilmenee navan kohdalla tai sen yläpuolella.

Vatsalihasten erkauma vaikuttaa aina myös vatsalihasten alla esiintyviin sidekudosrakenteisiin, eli faskioihin. Erkaantuman vaikutukset syvien vatsalihasten toimintaan aiheuttavat huonoa keskivartalon koordinaatiota ja altistavat selkävaivoille niin alaselän kuin niskahartiaseudun alueella. Vatsalihasten erkaantuman yhteys lantionpohjan toimintahäiriöihin on myös ilmeinen.

Vatsalihasten erkaantumaa voidaan hoitaa fysioterapialla, omatoimisella harjoittelulla, sekä vaikeissa tapauksissa operatiivisesti.

 

Raskausajan fysioterapia ja harjoitusohjelmat

Raskausaikana on yleistä, että odottava äiti kokee erilaisia tuki-ja liikuntaelimistön kipuja, jotka valtaosin johtuvat raskauden aikaisen hormonitoiminnan ja kehon painopisteen muutoksesta.

Tyypillisesti kipuja tulee lantion alueelle, alaselkään sekä hartioihin.  Tuttuja tuntemuksia odottavalle äidille ovat myös liitoskivut. Kohdun venymisen ja vatsan kasvamisen myötä voi tuntemuksia tulla myös vatsan puolelle.

Raskausaikana voidaan toteuttaa erilaisia manuaalisia käsittelyjä kiputilojen helpottamiseksi ja apuna voidaan käyttää myös erilaisia laitehoitoja ja kinesioteippausta. Hoito on turvallista odottavalle äidille ja sikiölle.

Meiltä on saatavilla myös yksilölliset harjoitusohjelmat raskausajalle, jossa perehdytään odottavan äidin liikuntatottumuksiin ja elämäntapoihin. Raskausajan harjoitusohjelmat suunnittelee aiheeseen perehtynyt fysioterapeutti.

Katso lisää aiheesta äitiysfysioterapia-sivulta!

Apua fysioterapiasta?

Suorien vatsalihasten erkauman fysioterapiassa tutkitaan keskivartalon toiminta, hoidetaan sopivilla manuaalisilla tekniikoilla sekä suunnitellaan asiakkaan tarpeisiin sopiva harjoitusohjelma. 

Vatsalihasten erkauman fysioterapiaa tekevät fysioterapeuttimme

Vatsalihasten erkauma on yleinen vaiva kaikilla sukupuolilla. Kuntoutuksesta voit saada apua keskivartalon toiminnan palauttamiseen.