Selkäkipu vaivaa valtaosaa suomalaisista jossain elämänvaiheessa. Kivun taustalla on vain harvoin vakavampi syy, sillä suurin osa selkäkivuista johtuu toiminnallisesta ongelmasta. Keskivartalon lihasten tehtävä on tukea selkärankaa arjen toiminnoissa, joten keskivartalon oikeanlainen toiminta on avainasemassa myös selän terveyden ylläpitämisessä. Keskivartalon ja lantionpohjan toimintahäiriöt ovatkin yleisiä löydöksiä fysioterapeutin vastaanotolla silloin, kun asiakas hakeutuu hoitoon selkäkivun vuoksi.

Vatsalihasten erkauman ja lantionpohjan kuntoutus liitetään mielikuvissa lähes yksinomaan äitiysfysioterapiaan kuuluvaksi. Tämä on toki ymmärrettävää, sillä molemmat ovat yleisesti synnyttäneillä äideillä ilmeneviä vaivoja, joiden vuoksi äitien selkäkivut tarvitsevat useimmiten myös näihin asioihin perehtyneen fysioterapeutin arvion kokonaisvaltaisen kuntoutumisen toteutumiseksi. Vatsalihasten erkauma on kuitenkin yleinen myös synnyttämättömillä naisilla, sekä miehillä. Useissa tapauksissa selkäkivun syy voikin löytyä joko vatsan alueelta tai lantionpohjasta.

Lantionpohjan toiminnan häiriöt tunnistaa useimmiten lisääntyneestä virtsankarkailusta tai sukuelinalueen kiputiloista. Vatsalihasten erkauma sen sijaan näyttäytyy usein vatsalihasten väliin jäävänä harjanteena esimerkiksi istumaannousutilanteissa, tai joissain tapauksissa myös vatsalihasten välissä tuntuvana kuoppana. Erkauma on kuitenkin tarkasti arvioitavissa asiaan perehtyneen fysioterapeutin toimesta, vaikkei asiakas itse olisi siitä näkyviä merkkejä huomannut.

 

Synnyttäneen naisen pitkäaikainen selkäkipu herättää aina tarpeen arvioida myös mahdollinen vatsalihasten erkauma.

Sekä vatsalihasten erkaumaa, että lantionpohjaa kuntoutetaan erilaisin harjoittein. Sekä vatsalihasten erkauman, että lantionpohjan kuntoutuksessa hyviä tuloksia saadaan myös myofaskiaalisen kudoksen manuaalisilla käsittelyillä. Joissain tilanteissa jopa leikkaushoito voi tosin olla tarpeen.

Meillä FysioSatamassa työskentelee useita fysioterapeutteja, joilla on vatsalihasten erkauman tai lantionpohjan kuntoutukseen liittyvää erikoistumiskoulutusta. Lue lisää vatsalihasten erkauman ja lantionpohjan fysioterapiasta verkkosivuiltamme, josta löydät ohjeet myös ajanvaraukseen!

 

Mari Salminen

Fysioterapeutti

Tekstin kirjoittaja on äitiysfysioterapiaan erikoistuva fysioterapeutti, joka työskentelee tuki- ja liikuntaelimistön fysioterapeuttina suurelta osin vatsalihasten erkauma-asiakkaiden kuntoutuksen parissa.