Liukkaat kevät säät kolkuttelevat ovella ja riskipisteet kaatumisiin ovat koholla. Kaatuminen tai liukastumisen seurauksena yleisin murtuma on rannemurtuma eli värttinäluun alaosan murtuma. Tästä syystä päätin jakaa omat kokemukseni kyseisen murtuman kuntoutuksesta.

Elokuussa 2021 kaaduin vauhdikkaasti vasemman suoran raajan varaan, mistä seurasi radiuksen eli värttinäluun pään pirstaleinen murtuma. Murtuma todettiin niin vaikeaksi, että se vaati leikkaushoitoa. Tässä vaiheessa mieleni valtasi pienoinen pakokauhu. Tarvitsen työssäni molempia käsiäni, mitä jos käsi ei tulekaan enää entiseen kuntoon?

OMT Fysioterapia Savonlinna

Irrotettava ortoosi ja jumppaohjeet

Pääsin leikkaukseen onneksi nopeasti jo seuraavana päivänä. Leikkauksessa useaan osaan hajonnut radiuksen pää koottiin kuosiinsa laminafiksaatiolla eli titaanilevyllä ja ruuveilla. Leikkauksen jälkeen käsi kipsattiin kahdeksi viikoksi rannenivelestä liikkumattomaksi.  Leikkauksen jälkeiset kivut olivat järkytys, mutta onneksi kipulääkitys saatiin pian kohdalleen.

Tässä vaiheessa kuntoutuksessa tärkeintä oli:

  • kivun hoito
  • kohoasento
  • olka- ja kyynärnivelen liikkuvuuden ylläpito sekä sormien liikuttelu

Kahden viikon jälkeen leikkausarvesta poistettiin tikit ja kipsi vaihdettiin irrotettavaan ortoosiin, Nyt ranteen liikuttelu oli sallittua. Tämän hyvinkin varhaisen mobilisaation mahdollisti leikkauksessa käytetty tekniikka.  Ensimmäiset liikekokeilut saivat näkemään tähtiä ja tajunnan menetys oli lähellä. Jatkoin kuitenkin sitkeästi kuntoutusta ohjeiden mukaan ja pikkuhiljaa ranteen liikuttelu helpottui.

Nyt kuntoutuksen kulmakivinä olivat seuraavan kahden viikon ajan:

  • ranteen aktiiviset liikkeet kyynärvarsi tuettuna kaikkiin liikesuuntiin
  • kivun hoito liikkuvuusharjoittelun mahdollistamiseksi

Kun murtumasta oli kulunut 4 viikkoa, oli ortopedin jälkitarkastuksen aika. Ortopedi totesi parantumisen edenneen odotetusti ja antoi luvan vapaalle mobilisaatiolle. Ortoosin sain heittää nurkkaan. Tässä vaiheessa aloitettiin intensiivinen kuntoutus ja fysioterapia kollegani OMT fysioterapeutti Petri Kukkamäen kanssa. Tavoitteena 4 viikon kuluttua olla työkunnossa.

Kuntoutuksessa keskityttiin nyt:

  • ranteen täysien liikelaajuuksien palauttamiseen
  • yläraajan lihasvoiman vahvistamiseen
  • arven hoitoon
  • liitännäisvaivojen esim. vasemman hartian lihaskireyksien ehkäisyyn ja helpottamiseen

Kuntoutumisen aikana usko oli välillä koetuksella, kun liikelaajuuksien palautuminen hyvän alun jälkeen hidastui. Säännöllisen fysioterapian ja oman sitkeän harjoittelun avulla palasin kuitenkin töihin fysioterapeutiksi tasan 8 viikon kuluttua murtumasta.  Murtuman paraneminen entiseen vahvuuteensa jatkuu yhä (6-12 kk), mutta toiminnallisesti käsi on kunnossa, ja nyt puoli vuotta tapaturman jälkeen en enää huomaa käden toiminnassa eroa verrattuna toiseen puoleen.

Röntgenkuva 4 viikon kontrollin kohdalla

Tämä rannemurtuman tarina päättyi onnellisesti, kiitos loistavan, leikkauksen suorittaneen ortopedin Lasse Holopainen sekä fysioterapeuttini Petrin.

Nyt puntitkin jo nousee!

Yhteenvetona vinkiksi niille, joille epäonnisesti sama tilanne tulee eteen:

  • Kuntouta rannettasi annettujen ohjeiden mukaan alusta alkaen.
  • Ole aktiivinen arjessa.
  • Hoida kipua.
  • Jos et ole saanut kunnon ohjeita tai olet muuten epävarma, miten kuntoutumisen tulisi edetä ota yhteyttä hoitavaan tahoon.
  • Käy fysioterapiassa! Jo muutama käynti voi saada kuntoutumisesi etenemään jouhevammin ja fysioterapiasta saat apua mobilisointiin, selkeät omahoito-ohjeet ja helpotusta kipujen hallintaan.

Tyypillisesti rannemurtuma-asiakkaat fysioterapeutin vastaanotolla ovat niitä, joiden murtumasta on kulunut yli 2 kk ja he tulevat fysioterapiaan, koska ranne on yhä kivulias eikä parantuminen ole edennyt odotetusti. Tässäkin vaiheessa fysioterapiasta varmasti on apua, mutta parempaan lopputulokseen pääsee, kun hakeutuu fysioterapiaan mieluummin ennemmin kuin myöhemmin!

Jaana Koistinen

Fysioterapeutti

Tekstin kirjoittaja työskentelee fysioterapeuttina sekä tuki- ja liikuntaelimistön ongelmien että neurologisten sairauksien parissa ja nyt myös rannemurtuman kuntoutuksen kokemusasiantuntija.

FysioSatama Asko Koskeli